Tule keskustelemaan PuulaGolfin tulevaisuudesta!
Kevään yhtiökokouksessa luvatun mukaisesti kutsumme kaikki kiinnostuneet PuulaGolf Oy:n osakkaat keskustelemaan yhtiömme tulevaisuudesta.
Mediaa seuraamalla on helppo havaita että golfyhtiöt Suomessa ovat taloudellisissa vaikeuksissa ja golfosakkeen omistaminen on monissa tapauksissa muodostunut rasitteeksi. Yhtiökokouksessa paikalla olleet tietävät, että myös PuulaGolfin taloudellinen tilanne on haastava.
Toisaalta monet perusasiat ovat kunnossa ja ennen kaikkea meillä on upea hyvin hoidettu kenttä, joka on saanut laajalti kehuja. Kevään osakaskysely myös osoitti että meillä on aktiivinen osakaskunta, jolla on järkeviä ajatuksia yhtiön kehittämisestä. Nyt haluamme jatkaa tätä keskustelua ja löytää konkreettisia keinoja kenttämme kehittämiseksi, taloutemme parantamiseksi ja toimintatapojemme järkeistämiseksi.
Hallituksen tavoitteena on, että PuulaGolfin osakkaat pelaavat jatkossakin golfia omalla hyväkuntoisella kentällään. Haluamme kuulla, vastaako tämä myös osakkaiden näkemystä ja millä keinoin tämä voidaan varmistaa.
Keskustelujen pohjalta hallitus tulee loppukauden aikana viimeistelemään pidemmän aikavälin toimintasuunnitelman, joka esitellään syksyn yhtiökokouksessa
Keskustelutilaisuus pidetään sunnuntaina 28.6.2015 klo 15 alkaen Oolrait Safarit Oy:n tiloissa (Marttilantie 150, Kangasniemi), joten seniorigolfaritkin ehtivät hyvin paikalle seuran mestaruuskisan jälkeen. Kimppakyytien kokoontuminen on golfkentän parkkipaikalla klo 14.45.
Järjestelyjen helpottamiseksi pyydämme ilmoittamaan osallistumisestanne viimeistään 26.6. Marille (040 731 7625 tai toimisto@puulagolf.fi).
Tervetuloa!
Hallitus