Uusimmat julkaisut
Arkistot

Raider Cup 2016 – tiukka kisa loppurei’ille asti

image

Joukkueiden kokoonpanot

Kilpailuun osallistui kaksi joukkuetta. Kangasniemen joukkue oli koottu paikkakunnalla asuvista ja Kangasnimeltä lähtöisin olevista pelaajista. Vastaan asettui joukkue, joka muodostui kesäasukkaista ja –vieraista. Kapteeneiksi oli valittu Akseli Alisalo, Kangasniemen joukkkue ja Tero Järvinen, muun Suomen joukkue.

Joukkueiden muodostaminen meni tänä vuonna hyvin tiukoille. Ensimmäisen päivän kisaan saatiin Kari Roitto mukaan noin tuntia ennen starttia. Toisen päivän kisaan löydettiin kaksi pelaajaa aivan viime hetkillä. Teemu Korhonen tavoitettiin puolilta päivin Mikkelistä ja Tapani Toivakka vajaa tunti ennen kisan alkua Kangasniemeltä. Näin molempiin joukkueisiin saatiin yhtä monta pelaajaa ja kaikki pääsivät pelaamaan.

Erikoinen piirre nähtiin Laitisen perheen joukkuevalinnoissa. Vanhemmat Anni ja Veijo pelasivat Kangasniemen joukkueessa ja perheen poika Juho muun Suomen joukkueessa. Juho ei ole koskaan asunut Kangasniemellä, joten valinta oli kuulemma varsin looginen.

Pelin kulku

Ensimmäisen päivän ensimmäinen pelimuoto oli 9 reiän ”Four ball – best ball – paras pallo” , jossa kummaltakin puolelta kahden hengen pari pelasi kumpikin omaa palloa. Paremmin pelanneen pelaajan tulos oli parin tulos. Reiän voitti vähemmän lyöntejä tehnyt pari. Tilanne pelin jälkeen oli 3 – 2 muun Suomen joukkueelle

Ensimmäisen päivän toinen pelimuoto oli 9 reiän ”Four some – nelinpeli”. Jokainen pari päätti etukäteen, kumpi pelaaja lyö aloituslyönnin ensimmäisellä tiillä. Siitä lähtien he löivät avaukset vuorotellen. Aloituslyöntien jälkeen yhteistä palloa lyötiin vuorotellen. Reiän voitti vähemmän lyöntejä tehnyt pari. Kangasniemen joukkue tasoitti ensimmäisen päivän tilanteeksi 5 – 5. Seuraava päivä tulisi ratkaisemaan voittajan.

Toisena päivänä oli vuorossa 18 reiän ”Match ball – reikäpeli”. Pelimuoto oli reikäpeli mies miestä vastaan. Tässä pelissä oli jaossa eniten pisteitä, joten se muodosti jännittävän päätöksen tapahtumalle. Reikäpelin hengen mukaisesti peli loppui heti kun voittaja oli selvillä eli vastustajalla ei ollut mahdollisuutta voittaa tai tasata peliä. Nopeimman voiton otti Juha Kemppi reiällä 14 vastustajastaan Timo Holttisesta tuloksella 6/4. Juhan johto oli kuusi reikää ja jäljellä oli neljä, joten murskavoitto oli selvä. Kisan nuorin pelaaja Juho Laitinen (14) voitti oman pelinsä tuloksella 4/2 entistä seuran mestaria vastaan. Hieno tulos nuorelta golfarilta ja piste muun Suomen joukkueelle. Kisa jatkui tasaisena loppuun asti kuten vuonna 2015. Viimeiset parit ja reiät ratkaisivat tiukan kisan muun Suomen joukkueelle tuloksella 9 ½ – 8 ½ . Kiertopalkinto jäi siis muun Suomen joukkueen haltuun.

image

Kuvassa Juho Laitinen, 14.

Kiitos kaikille pelaajille, ilman teitä ei olisi ollut joukkueita eikä kisaa.

Raider Cupin hengen mukaisesti – joukkueena voitetaan tai hävitään!