Uusimmat julkaisut
Arkistot

Kilpapelaajamme terveisiä

Kauteni 2021 on tullut päätökseen 2 kk aiemmin kuin oli tarkoitus. Viimeisen kisani pelasin Peuramaalla, omalta osaltani kisa päättyi jo ensimmäisenä päivänä keskeytykseen. Jatkoin kuitenkin caddiena kaksi viimeistä päivää, joka oli kokemuksena hyvä. Lähdimme ystäväni Juho Kurulan kanssa taistelemaan voitosta viimeisenä päivänä, mutta harmiksi vähän jäi puuttumaan pelistä, jotta olisimme voineet haastaa kärjen kunnolla. Lopulta kuitenkin kisan parhaan amatöörin palkinto kaverille ja positiivinen fiilis kaudesta. 

Minun oli tarkoitus pelata vielä eilen 20.9 Nordic Leaguen karsinta ja marraskuussa Alps Tourin karsinta, mutta se ei ikävä kyllä ole tässä terveystilassa mahdollista. Joten nyt on aika levolle, jonka aikana hoidatetaan olkapää kuntoon ja tammikuussa aletaan hiomaan tekniikka parempaan kuntoon uuden valmentajan kanssa, jotta olisimme ensi vuonna vahvempia pelaajia.

Kiitos PuulaGolfille menneestä kaudesta ja tuesta jonka olen saanut! Hyvää loppuvuotta kaikille ja nähdään taas ensi kaudella! 

Akseli Alisalo