PuulaGolf sijaitsee Kangasniemellä Etelä-Savossa vain reilun puolen tunnin matkan päässä Mikkelistä ja Jyväskylästä. Pekka Sivulan suunnittelema kenttä avattiin vuonna 2006. Jo neljässä viimeisimmässä Golflehden Kenttärankingissa olemme olleet selkeästi SUOMEN PARAS 9-reikäinen kenttä, ja ihan ansaitusti! Erityistä kiitosta reikämäärältään isompien kenttien joukossakin ovat saaneet osakseen PuulaGolfin kentän hyvä kunto ja viimeistely, design ja pelattavuus sekä yleinen viihtyvyys.

Kenttä viheriöineen on ollut erinomaisessa kunnossa vuodesta toiseen heti alkukaudesta lähtien. Meidät tunnetaan myös lämpimästä ja rennosta ilmapiiristä, meillä jokainen tuntee olevansa tervetullut.
Onpa ryhmänne yhteistyökumppaneita, asiakkaita, golfseuran väkeä, lapsia tai kaveruksia, niin olisi mahtavaa päästä palvelemaan myös teidän porukkaa Suomen Parhaalla Ysillä! Tekemistä löytyy myös niille, jotka eivät vielä ole golfareita.
Yhteistyökumppaneidemme avulla voimme rakentaa teille erilaisia paketteja sisältäen pelien lisäksi esimerkiksi majoituksen, ruokailun ja saunomisen järven rannalla Marttilan tilalla ja/tai risteilyn ruokailuineen tai kevyine suolapaloineen kauniilla Puulavedellä PuulaToursin veneillä.
Ota reippaasti yhteyttä, niin räätälöidään paketti ja ohjelma juuri teille sopivaksi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen toimisto(a)puulagolf.fi.
