Ajanvaraus

Kauppa

Jäseneksi

Ajankohtaista

Vieraspelaajalle

Harri Junni, 20 vuotta PuulaGolfissa

Kenttämestarimme Harri muisteli 20-vuotista uraansa

Keskustelimme Harrin kanssa hieman menneestä ja tulevasta. Tässä poimintoja hänen haastattelustaan:

Historiaa

Silloinen toimitusjohtaja Keijo Mäenpää houkutteli Harrin mukaan toimintaan syksyllä 2002 eli jo kaksi vuotta ennen kuin kentän rakentaminen edes alkoi. Virallinen rakentaminen alkoi syksyllä 2004 ja samana syksynä Harri lähtikin, työn ohella suoritettavaan, puolitoista vuotta kestävään kentänhoitajan kouluun Vierumäelle. Koulun ohella, kenttää rakennettiin yötä päivää ympärivuotisesti lähes kaksi vuotta ennen kuin heinäkuussa 2006 kenttä saatiin avattua 6 väylän pituisena. Seuraavana vuonna avattiin, jo rakenteilla olleet, kolme väylää lisää.

Alkuun kentällä oli Harrin lisäksi kolme työntekijää. Nyt pitkään aikaan on pärjätty kolmella: Harri, Tuukka ja Otu.

Uran kokokohtia

Kun kysyin Harrilta ns. uran kohokohtia, hän mainitsi kentällä vuosia sitten pidetyn ison Volvo-kisan ja tietysti iso juttu oli kun hän voitti PuulaGolfin 10v-kisan.

Tulevaisuus

Harri on näillä näkymin jäämässä eläkkeelle lähivuosina, alustavasti ehkä kauden 2026 jälkeen. Jos kunto kestää, niin saattaapi vielä jatkaakin....

Kun keskustelimme, siitä mitä hän näkee meillä kentän osalta tulevaisuudessa haasteena, tuli heti esille henkilökunnan tilanne ja osaamisen tason jatkumo. Sama kolmihenkinen ammattitaitoinen porukka on työskennellyt kentällä nyt jo useamman vuoden ja jälki on sen mukaista; kehuja kentän upeasta kunnosta tulee joka päivä! Lähivuosina sekä hän että Otu ovat molemmat jäämässä eläkkeelle. Mistä silloin saamme kaksi, mielellään pitkäaikaista, uutta työntekijää Tuukan avuksi?

Tulevaisuudesta keskustellessamme, esiin nousivat myös, jo monella kentällä olevat robottileikkurit. Voiko robotti korvata ihmisen? Kyllä ja ei. Robotilla ei voi leikata ihan kaikkea / kaikkialla ja jonkunhan pitää myös korjata, huoltaa, ohjata ja valvoa niitä. Ihan yksinään ne ei pärjää. Harri totesikin, että pitää varmaan jossain vaiheessa perehtyä asiaan tarkemmin.....

Muutostoiveet

Kun kysyin mitä hän muuttaisi, niin hänen mielestään syksyn peliajan jatkaminen normaalista noin lokakuun puolesta välistä pidemmälle, on turhaa ja aiheuttaa hänelle paljon ylimääräistä/turhaa työtä, varsinkin jos sen suhteuttaa pelaajien lukumäärään. Normaalit talven varalle suoritettevat, ja seuraavaa kevättä palvelevat, kentänhoidolliset toimenpiteet menevät sekä osaksi hukkaan että niiden tekoaikataulu monimutkaistuu.

Viesti pelaajille

Lopuksi, kun kysyin minkä viestin hän haluaisi välittää kaikille pelaajille, vastaus tuli nopeasti: Korjatkaa jälkenne!

Harri oli aivan oikeassa, yleinen välinpitämättömyys kentällä on kasvanut viime vuosina. Tämä on erityisesti ollut nähtävissä useilla kentillä ja nyt valitettavasti tämä huono tapa näyttää rantautuneen myös tänne, kuten alakuva näyttää. Harrin toiveeseen ja viestiin on helppo yhtyä.


Kiitos Harri, kun sain haastatella sinua! Ja suuret kiitokset panoksestasi PuulaGolfin hyväksi!!

Haastattelun teki Sari


KORJATKAA JÄLKENNE! Kuvan otti Harri itse.

Harri 20 vuotta PuulaGolfissa